Uusi sivu

Kerhotoiminnan aloituksesta seuraavaa:

 

Tällä hetkellä me kaupungin päätöksellä voisimme aloittaa kerhotoiminnan. Ohjeet, joita meille on luvassa siitä, miten turvallinen kokoontuminen nuorisotilassa voisi tapahtua, eivät ole vielä käytössämme. Yhdistyksemme hallitus on päättänyt odottaa aloituksen kanssa ohjeita.

Tilannehan on siis se, että jos koronatilanne huononee, kaupunki tarvitsee nuorisotilat koululaitoksen käyttöön.  Silloin jodumme lopettamaan kerhomme kokoontumisen Nutalla. Näissä oloissa on aika vaikeaa suunnitelle esim. vieraiden  kutsumista kerhoon. Vielä emme siis tiedä sitäkään, mikä on turvallinen määrä omia jäseniämme olla yhtä aikaa kerhokokouksessa. Voimme tietenkin suunnitella tapahtumia ulkotiloissa esim. ulkoilupäivää. 

Yhdistyksemme hallitus on katsonut viisaaksi, että lykkäämme kerhon syyskauden aloitusta kerhotilassa ja   katsomme ensin, miten tilanne koronan suhteen etenee. Jos koronatilanne ei pahene ja meillä on mahdollisuus kokoontua nuorisotilassa, me  mahdollisesti aloitamme kerhotoiminnan lokakuun alussa. 

Koronatilanne pahenee huolestuttavasti. Aloitamme siis toiminnan hyvin varovaisesti. Kerhotilaan

voisi  "turvallisesti"  tulla 30 henkeä, ellei uudeksi kokonaismääräksi vahvisteta viranomaisten kaavailemaa 20 henkeä.  Silloin saisimme pidettyä  turvavälit. Maskien käyttö olisi mielestäni

tarpeellista. On vaikea kuvitella, miten noista lähtökohdista voisimme mielekkäästi toimia.

Miten me plokkaamme nuo esim. vaikka 30 henkeä. Emme voi pyytää vieraita turvallisuussyistä. 

Ulkona tapahtuva toiminta tuntuu ainoalta järkevältä ja turvalliselta asialta. 

Asiaa täytyy pohtia toden teolla. Vietetään tuo Hakunilan urheilupuiston ulkoilupäivä 13.10. nyt ensin, ja

katsotaan sitten jatkoa.